Yhdessä autokauppaan?

Ennen kuin mennään yhdessä autokauppaan, kerron, mikä minua työterveyden ammattilaista motivoi eniten työssäni. Minua motivoi eniten se, että voin auttaa yrityksiä ymmärtämään mitä palveluita työterveyshuollosta kannattaa ostaa, jotta työterveyshuolto tuottaisi omalta osaltaan mahdollisimman paljon työkykyä. Eli mihin yrityksen kannattaa rajalliset eurot kohdistaa, jotta euroja jäisi muihinkin asioihin

Laitan tähän tuon ”omalta osaltaan” siksi, että työterveyshuolto on loppujen lopuksi suhteellisen pienessä roolissa työkyvyn isossa kokonaiskuvassa. Todellako pienessä roolissa?  – moni miettii tätä lukiessaan ja ajatus jatkuu: kukapa muu ne saikkulaput ja eläkelausunnot tekee kuin työterveyshuolto.

Työkyky on suomalaisten mielikuvissa vahvasti yhdistynyt terveyteen. Eikä ihme, sillä käytössä olevat termit työkyky ja työkyvyttömyys lisäävät hämmennystä: työkyvyttömältä pitää lain mukaan löytyä jokin lääketieteellinen vika, vamma tai sairaus, joka alentaa työkykyä. Sen perusteella on luontevaa ajatella, että työkyky on eniten juuri terveyttä ja työkyvyn alentuminen johtuu terveyden heikkenemisestä.

Terveys on vain osa työkykyä. Työkykyä tuotetaan ja tuetaan itse asiassa kaikkein tehokkaimmin yrityksessä itsessään, sen strategialla, johon työkykyjohtaminen tiiviisti kuuluu, työehtosopimuksilla, työsuojelun toiminnalla, koulutuksilla, kehityskeskusteluissa ja työyhteisöiden kahvihuoneissa. Sillä on valtava merkitys työntekijöiden työkykyyn, miten työntekijöitä johdetaan, kohdellaan ja palkitaan, miten työtä muokataan, kehitetään ja ongelmia ratkotaan, ja miten työyhteisöissä jaetaan valtaa ja vastuuta vaikuttaa omaan ja työkavereiden hyvinvointiin ja terveyteen.

Työkyvyn tuen avaimet ovat yrityksellä itsellään, mitattiin sitä sitten tuottavuutena, sairauspoissaoloina tai työkyvyttömyyseläkkeinä. Työterveyshuolto on vain yksi avain nipussa.

Työterveyspalveluiden ostamista voidaan ajatella kuin käyntinä autokaupassa. Pitäisi tietää auton käyttötarve: ostetaanko perheelle Audin uusin urheilumalli vaiko tylsähkö tila-auto koko perheen harrastuskuljetuksia varten? Budjetti on tärkeä, sillä se määrittelee mitä perusasioita voi autoon saada ja erityisesti mitä lisäpalveluita voi hankkia: turvallisuutta peruutustutkalla vaiko nahkaa sisustukseen? Kaikki toivovat saavansa mahdollisimman paljon mukavia ja ehjiä ajokilometrejä mahdollisimman edullisesti.

Myyjän myydessä ahkerasti erilaisia lisävarusteita, huomaa moni kaipaavansa tuttavapiirinsä sitä autot läpikotaisin tuntevaa insinööri-mekaanikko-lakimies-kaupan alan ammattilaista, joka tulisi mukaan kauppaan. Sitä, joka jaksaisi vastustella myyjää, koeajaisi ja vertailisi sekä – vihdoin kun päätös on tehty – tinkisi, viilaisi ja viimeistelisi sopimuksen.

Sitten vaan ostajalle avaimet käteen ja menoksi. Pieni korvaus tuttavalle maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Emkine Oy:n taito on olla tuo asiantuntija yrityksesi rinnalla, kun jälleen on aika pohtia työterveyssopimusta. Me kerromme, mitä kannattaa ostaa, mihin budjetin rahat kannattaa kohdistaa, mitkä palvelut luovat aitoa lisäarvoa työntekijöiden työkyvyn tueksi. ME potkimme renkaat puolestasi. Emme suosi merkkejä, sujuvasanaisia kauppiaita tai valoisaa myymälää, vaan preferoimme faktoja, numeroita, käyttäjäkokemusta sekä tulevaisuuden näkymiä.

Ostopäätös on lopulta aina ostajan. Sen tekeminen on vaan niin paljon helpompaa, kun tietää mitä rahalla saa.

Työterveyspalveluiden ostamista voidaan ajatella kuin käyntinä autokaupassa. Pitäisi tietää auton käyttötarve: ostetaanko perheelle Audin uusin urheilumalli vaiko tylsähkö tila-auto koko perheen harrastuskuljetuksia varten? Budjetti on tärkeä, sillä se määrittelee mitä perusasioita voi autoon saada ja erityisesti mitä lisäpalveluita voi hankkia: turvallisuutta peruutustutkalla vaiko nahkaa sisustukseen? Kaikki toivovat saavansa mahdollisimman paljon mukavia ja ehjiä ajokilometrejä mahdollisimman edullisesti.

Kaipaatko uusia ajatuksia ja ideoita? Tilaa työkykyvinkit sähköpostiisi!

Työkyky on tehtävä

© 2022 Emkine Oy 

Postiosoite

Innopoli 2, Technopolis

Tekniikantie 14

02150 Espoo

Laskutus

Verkkolaskuosoite
003726000324

Y-tunnus
2600032-4

Operaattori
Maventa

Operaattorin välittäjätunnus
003721291126

PDF sähköpostilaskuosoite
26000324@scan.netvisor.fi

Työkyky on tehtävä

© 2022 Emkine Oy 

Postiosoite

Innopoli 2, Technopolis

Tekniikantie 14

02150 Espoo

Laskutus

Verkkolaskuosoite
003726000324

Y-tunnus
2600032-4

Operaattori
Maventa

Operaattorin välittäjätunnus
003721291126

PDF sähköpostilaskuosoite
26000324@scan.netvisor.fi

Käytämme sivustollamme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä sekä käyttöä.

Evästeet auttavat meitä räätälöimään sekä parantamaan sivustomme sisältöä ja käyttökokemusta.

Tietosuoja